Jeah, niin paljon kulta haluaa viettää mun kaa aikaa. Perjantaina se koitti saada jotain kovasti lähteen baariin (teki mieli sanoo et pyydä kuule hennaa tai eliisaa). Sit ku myöhään illalla kukaan ei halunnuka lähteä niin alko harmittelu kun mä en voi ajaa autoa, se olis halunnu lähtee isälleen ja mökille lauantaina. Minähän ajoin sitten, että kultalla olis kivaa. Mun viikonloppu kiteytettynä: itkemistä, pahaa oloa, riitelyä ja itsetuhoisuutta.

Mut miks ketään olis kiinnostanu mitä mä teen? Kaikki vaan istu takapihalla terassilla ja ryyppäs. Mä olin makuuhuoneessa yksin ja itkin, kukaan ei välittäny siitä vaikka menin itkusena aina välillä tupakalle ja sit taas katosin. Kukaan ei sanonu mulle sanaakaan. Se tuntu niin vitun pahalta. Kappas sit kun otan auton alle ja lähen ajeleen niin heti soitellaan perään.

Kaks kertaa mä lähin ihan määränpäättömästi ajaan vaan. Kuuntelin musiikkia ihan täysillä ja taisin mä vähän itkeäkin. Lähin ajeleen Härkätietä eteenpäin, en ees tiiä mihin se vie loppujen lopuks mut siellä ajoin. Enkä ajatellu oikein mitään. Ajoin liian kovaa niitä mutkia ajatellen, en vaan välittäny. Toivoin että mettästä olis hypänny hirvi tielle, tai et mutkan takaa olis tullu rekka. Vittu että toivoin niin kovasti. Toisella kertaa ajelin kaupungin toisella puolella junaradan vieressä kulkevalla tiellä ja etin sopivaa aukkoa, mistä olisin päässy radalle. Jätin autonkin tien varteen ja lähin keppien kaa koittaan jos pääsisin sen korkeen aidan yli. Samaan aikaan juna meni siitä ohi. Tuntu niin helvetin pahalta kattella sitä junaa ja ajatella et mä olisin voinu olla sen alla. Miksen päässy sen hemmetin aidan yli? Mussa olis kerrankin ollu rohkeutta tehdä se niin sitten ei onnistu..

Se vaan oli.. niin saatanallista kidutusta istua yksin siellä kultan isällä, itkeä ja kuunnella kun muilla oli hauskaa siellä ulkona. Kukaan ei ees tarjoutunu auttaan mua kun menin suihkuun - ei ees kulta. Enköhän sielläkin kompuroinu monta kertaa kun noi kepit on vaan niin liukkaat märällä laattalattialla. En mä välitä. Itkien ja hammasta purren koitin vaan jotenkin selviytyä.

Nyt harmittaa kun en sen yhen rekan eteen ajanu mitä tuli 10-tiellä mua vastaan. Ajattelin vaan, että on liian hidas vauhti varmalle kuolemalle enkä ehtiny kiihdyttään tarpeeks. 

Siinä mun kaunis viikonloppu. 

Nyt taas kotona murenemassa pala palalta pois.