Leikkaus takana. Olikin isompi leikkaus, ei tehty tähystyksellä ja kepit on ainakin kuus viikkoo. Vituttaa kun ei mitään pysty ite tekeen, kaikkeen tarttee apua. Olin äitilläkin muutaman yön kun kulta oli iltavuoroissa, en olis mitenkään pärjänny täällä kotona yksin.

Eilisestä asti on ollu niin paska olo ettei oo totta. Peruin huomisen mt-hoitajan ajan, ei kiinnosta mennä vaikka kulta oli sitä mieltä että mun pitäis mennä. Nukuttuakaan en oo saanu, tai saan mut uni on katkonaista ja nään kauheita unia. 

Katoin toissapäivänä sen Prinsessa-elokuvan, pakko myöntää että muutamassa kohdassa tuli itku. Onneks katoin sen yksin. Ja kun lopputekstit tuli, se laulu... Sai mut itkeen niin etten muista koska olisin itkeny niin.. miten sen sanois.. vuolaasti? Ja sitä lauluahan tässä on kuunneltu paljon.. Jotenkin itsemurha tuntuu taas parhaalta vaihtoehdolta, ainoolta ratkaisulta tähän tilanteeseen. En jaksa uskoa että tulevaisuudella olis jotain hyvää mulle, en jaksa uskoa parempaan. Enää. Tässä alkaa oleen niin väsyny kaikkeen, elän ihan harhasta ja sairasta elämää, oikeesti. Hyvä kun ees tiiän et oon elossa. 

Nautin siitä kun veri vuotaa.

Kulta jutteli jonkun akan kanssa eilen facessa, oli tosi pitkiä viestejä kun sivusilmällä katoin. Vittu. Oon taas ihan varma et sillä on toinen. Mitään en oo sille sanonu, en vaan pysty. Oonkin sitä miettiny et miksen vaan voi kysyä suoraan, kertoa mitä mietin ja miltä tuntuu. Mä en jaksa elää näitten asioitten kanssa. Pitäis jättää se, mutta vaikka se onkin paska ihminen se on silti mun ainoo syy elää. Ja mä rakastan sitä kaikesta huolimatta. Sairasta.

En saa taaskaan niitä asioita pois päästä. Veri kiehuu...

Mä en tunne itteeni mikskään. Tai tunnen, turhaks elukaks. Haluisin tuntea itteni ees kerran vielä naiseks, kerran vielä ennen kun teen sen. Haluaisin tuntea hellän kosketuksen, läheisyyden ja sen että joku oikeasti välittää ja haluaa mua. Njaa, taidan taas vaipua harhoihini, eihän niin voi tapahtua koskaan enää..

Enää ei jaksa, vaikka paljon asioita on mielessä.

Keinutan, kuuntelen 
sut suojaan peittelen. 
Keinutan, myöhä on 
jo kuulen aallokon.

Ethän pelkää pimeää 
siel on monta kynttilää. 
Ja viimein sun matkaan 
ei pääse saattajatkaan.

Yötä vasten vaikka lähdet 
jatka vain vaikka on 
se suuri suunnaton. 
Kohti valkeata rantaa 
laivaan mun laulujen 
sä kuljet tietäen.

Ettet pelkää enempää 
siel on monta kynttilää. 
Ja viimein sun matkaan 
ei pääse saattajatkaan

Ethän pelkää pimeää 
siel on monta kynttilää. 
Nuku vain jos väsyttää 
vielä valvon vierellä.

Ja viimein sun matkaan 
ei pääse saattajatkaan. 
Ja lohtu on mulle 
että siellä on kaikki sulle.