Eilinen menikin sitten huisin hyvin, sain jonkun ihme kohtauksen ja vedin kaiken alas, heittelin huonekaluja.. Revin keittiöstä verhotkin, rikoin taulut sun muuta. Koitin ottaa ison yliannostuksen lääkkeitä. Hienoo. Sen jälkeen iski kunnon paniikkikohtaus, luulin et kuolen. Onneks kulta oli vieressä koko ajan ja koitti rauhotella. Sitä mä oonkin kaivannu, että joku ottaa syliin ja sanoo kauniita sanoja. Mitkä ei kuitenkaan oo totta, mutta se että toinen koittaa aidosti lohduttaa..

Päässä pyörii kaikenlaista ja sitten taas ei pyöri. Tekis mieli taas juoda pää täyteen ja unohtaa kaikki hetkeks. Tai unohtaa ja unohtaa, eiköhän eilinen kertonu sen etten unohda pahaa oloa edes kännissä.

Mua pelottaa, että joku kerta kun oon yksin kotona niin oikeesti otan niitä lääkkeitä liikaa. Mua pelottaa et mitä vielä tapahtuu. Nää lääkkeet ei auta mitään ja seuraavaks meen lääkäriin lokakuun 17. päivä. Jeah. Kyllä mä pärjään. Joopa joo. Tekis mieli vaan itkee ja huutaa. Lyödä päätä seinään. Ihan mitä vaan et olo helpottuis. Nytkin naukkailen viiniä pahaan oloon ja katumukseen. Mua niin hävetti aamulla kun tajusin kuinka palasiks olin kämpän pistäny. Tapeltiin me kultan kaa eilen, taas. Tai no ei me pitkään aikaan olla taas tapeltu. Meinasin jättää sen taas. Sanoin sille etten pysty elään näin, että pelkään koko ajan onko sillä toinen. Aina kun se lähtee ulos, on koneella, näprää kännykkää... Aina oon ihan paniikissa et mitä se tekee. Vaikka se on antanu osottaa sen pettämis show'n jälkeen että se on mun luottamuksen arvonen ja on nykyään todella avoin, silti mä pelkään.

Mä en saa niitä ajatuksia pois päästäni! Vaikka mä en haluis miettiä niitä aikoja, en jaksais miettiä edes. Silti ne väkisinkin tulee mun mieleen. Nään sieluni silmin kuinka se panee sitä akkaa. Nään kuinka ne on syömässä yhessä. Niillä on hauskaa. Se akka rakastaa sitä ja haluu mun kultan itelleen. Mun kulta ei pysty unohtaan sitä. Ei pysty päästään irti. Nää kaikki pyörii mun päässä päivittäin, vaikka kaikesta on jo aikaa. Ja muut ihmettelee miksen mä jo unohda niitä asioita. Miten vitussa sä voisit unohtaa? Sua on loukattu niin pahasti ettet olis ikinä rakkaimmasta ihmisestä uskonu edes niin. Miten vitussa semmosen pystyy muka heti unohtaan?! Saatika antaa anteeks. Mä en oo vielä antanu kultalle anteeks. Vaikka kaikesta on jo puoltoista vuotta. En pysty, vielä ainakaan.

Taas alkaa niin vitusti ahistaan kun mietin noita. No joo, en mäkään oo mikään viaton mutta mä voin rehellisesti sanoo et mun juttu ei ollu niin paha kun sen. Mun ahdisteleva, väkivaltanen narkkari eksä joka kai oli jonkinlainen narsistikin vielä... semmonen tyyppi kelle en uskalla sanoo vastaan, kenen takii jouduin vaihtaan paikkakuntaa ja muuta. Raiskas mut pariin otteeseen kun mä olin kultan kanssa yhessä jo. Ei se kuulemma mun vika oo, mutta mun ei olis pitäny mennä sen mukaan.  Mun olis pitäny juosta niin kovaa karkuun kun jaloista lähtee. Mutta se oli niin pelottavaa. Toinen oli sit se nettikeskustelu jonkun tuntemattoman kaa, viime kesänä kun halusin tietää miltä pettäminen tuntuu. Et onks se niin hienoa et sitä on pakko jatkaa melkein vuosi. Ei ollu. Mun on hirvee olo siitä, vaikka se oli semmosta yleistä keskustelua seksistä ja vähän se vihjaili että voitais tavata joskus. Mut mä jätin sen siihen, koska se oli niin ahdistavaa. Mut kulta sai siitä tietää sit. Ihan hyvä vaa.

Oon koko illan kuunnellu Anna Puun Vuoroin vieraissa. Mahtava kipale, vaikken normaalisti tän tyylistä musiikkia kuuntele.

Eikai tässä ihmeempää.. Pitäis mennä kohta nukkuun mutta en haluis mennä niihin painajaisiin enää.

Mun kulta on niin ilkee ja kaltoin kohtelee, 
mun kultani on ilkee, mua kaltoin kohtelee 
ja aina miten sattuu 
hän tulee ja hän menee 
mun kulta on niin ilkee ja kaltoin kohtelee. 

Pikkulinnut laulaa ja vaisto sanoo niin 
nuo pikkulinnut laulaa, naisen vaisto sanoo niin 
hän suudelmansa tuhlaa 
kai muihin naikkosiin 
pikkulinnut laulaa, naisen vaisto sanoo niin.