Siirryn kirjottelemaan Blogspottiin. 

 

peilipalapeli.blogspot.com/

 Koko aamun oon taas tuskastellu mun eläin-juttujen kanssa. Oon koittanu miettiä, että siinä ei ole mitään hävettävää jos aikeet siirtyy eteenpäin. Pelottaa vaan että ne pian jää kokonaan. Ei tässä sitten mitään olisi, jos en olis kaikille ehtiny kertoon asiasta ja jos en olisi kerinnyt hommaamaan niin paljon tavaraa, terraarioita sun muita. Mun piti alkaa kasvattamaan gerbiileitä. Onhan niitä täällä kotona, 3 kappaletta mutta niistä vaan yks on semmoinen, mitä voisin kuvitella käyttäväni jalostuksessa. Mutta ei siitä sen enempää, koska mä en nyt keskity ollenkaan siihen, en jaksa.

Sen lisäks mulla on 3 hamsteria ja yksi hiiri. Kaikki tuli hankittua keväällä/kesällä. En tiiä oikein ees miks. Välillä mua jopa kaduttaa että otin niitä niin monta. Kyllä ne meillä voi hyvin, mä en jätä heitteille mitään/ketään koskaan. Kaikkien kanssa seurustelen vähintään joka toinen päivä ja kaikilla on asianmukaiset oltavat. Mutta silti, joku tässä nyt mättää.

Välillä mun tekis mieli myydä muutama hamsteri pois, mutta en mä voi. Mulla on niin paljon tyhjiä terraarioita että en haluu enempää tyhjiä tänne.. Mietin et pitäiskö mun myydä osa niistä pois. Tai eihän niitä nyt tyhjiltään oo kun kolme. Mut mitä mä sanon kultalle? Kaikille? Eka mä innoissani selitän kuinka aion tehä mun haaveesta totta ja sit mä yhtäkkiä perun kaiken ennenkun se kaikki ees alkaa.

Noloa?

Miks mun pitää olla tämmönen. Miksen mä voinu ajatella asiaa masennuksen kannalta. Miks mun piti äkkiä saada tavaroita että pääsisin alottaan ja sitten en jaksakaan/ei kiinnosta? Mitä vittua mä voin tehdä enää?

Tuntuis jotenkin helvetin nololta myöntää että ei kiinnosta enää.. Kuitenkin tavallaan haluaisin alkaa kasvattamaan gerbiileitä, mut mun voimat ja kiinnostus ei nyt riitä. Se voi johtua tästä masennuksesta. Tai varmaan johtuukin. 

Mut tuntuu vähän tyhmältä myydä terraarioita pois, mitä en oo ite käyttäny ees vielä kertaakaan.

Voi helvetti tätä hommaa. 

 Tänään oon saanu jopa jotain merkittävää aikaan; siivosin kämpän makkaria ja vessaa lukuun ottamatta. Ne ja imurointi olis vielä jäljellä. Jotenkin on vaan ollu energiaa, tiiä sitten mistä se johtuu.

Ainiin, kiitokset kommenteista, tarkoituksella oon jättäny vastaamatta kun en tiiä mitä pitäis kirjottaa..

Aamulääkkeet ei enää väsytä niin paljoa, onneks. Mutta täytyy silti kysyy siltä lääkäriltä  toista lääkettä koska olo on kuitenkin tokkurainen ja voimaton melkein koko päivän. Tässä lääketokkurassa on aika mahoton koittaa lähtee mihinkään, kun puhekin vähän sammaltaa ja sillein. Ens perjantaina olis mt-hoitajalle aika. Ja sitä seuraavana perjantaina sille lääkärille.

Yöt vaan on yks kerrallaan karmeempia. Viime yönäkin näin varjoja koko ajan ja tunsin etten oo yksin. Sivusilmällä näin koko ajan jonkun istuvan olohuoneen nurkassa. Pelottavaa. Kultalla on vielä kaks yötä töitä jäljellä. Eilen teki mieli tarttua terään, että olis saanu ajatukset siitä ahdistavasta hahmosta pois. Mutta jotenkin sain estettyy itteeni. Oon jopa tyytyväinen, etten viiltäny. Se pitäis saada loppumaan, mutta se on mahtotonta kun viiltäminen on juomisen kanssa ainoo keinoo helpottaa hetkellisesti tätä oloa. Sitten se vois onnistuu, jos saan sitä jotain ahdistuslääkettä ja ehkä jotain mielialalääkettä? Ei tää pelkkä psykoosi- ja unilääke riitä. Toivottavasti se lääkäri ymmärtää/ottaa mut tosissaan sillon kun meen sinne.

Ajatukset ei meinaa oikein mitenkään kulkea järkevästi. Pelottaa tuleva ilta, kun tulee pimeetä. Se hahmo istuu taas tuolla nurkassa ja varjot liikkuu. Hyvä kun nukkumaan uskaltaa mennä, tosin nyt oon jättäny valon päälle kun oon menny nukkuun.

Laivalle lähetään parin viikon päästä ja kiinnostus on nollissa. Ei mulla ole rahaa lähteä. Silti lähen. Koska mä opin ettei mun tarvi tehä niinkun toiset haluaa? Että mun ei tarvi lähtee jos en halua. Ei tarvi tehä mitään mitä en halua. Se on vaan liian vaikee tajuta, oon liian kiltti ja monta vuotta muuttanu persoonaani niin että miellyttäisin kaikkia. Ja koko ajan koitan miellyttää kaikkia, ei mulla oo omia ajatuksia kohta ollenkaan. Saatika omaa tahtoa. Aina mulle on ihan sama, no jos sä haluut niin mennään vaan, ihan mitä sä haluut yms.

Se on vaan yhen askeleen jäljessä. Se koittaa saada musta taas otteen. Mitä se haluaa? Koittaako se saada mut sekoon lopullisesti, vai haluaako se vaan että kuolen? Se haluaa että mä alan hautoon niitä ajatuksia taas. Se haluaa että mä toteutan sen. Sun pitää suunnitella kaikki tarkkaan, ettei mikään mee pieleen. Niin se sanoo mun pään sisällä. 

Tulee rankka ilta.

 

 

Jotenkin maailma on ollu sumuinen keskiviikosta lähtien.. Kaikki tuntuu raskaalta, jo pelkkä ylös nouseminen tai kävely. 

Polilla meni yllättävän hyvin. Lääkäri oli tosi ymmärtäväinen ja mukava. Voi kun se olis mun lääkäri, ei tarttis kattella sitä kusipäätä enää.. Sain psykoosilääkityksen, en muista napin nimeä mutta iltasin sitä otan 2 mg. Ei oo pahemmin tullu mitään sivuvaikutuksia, se väsymys tietty mut se on hyvä kun en saa nukuttua. Ainoo, mikä jäi harmittaan, oli se etten saanu mitään tähän ahdistukseen. Piti mun kyllä pyytää kun se lähti kirjottaan reseptiä, mutten saanu suutani auki.. Meen sinne kahen viikon päästä niin pakko saada suu auki sillon ja pyytää jotain tähän ahdistukseen.

Oon ottanu Ketipinoria nyt aamullakin kun aikasemmin mulle sitä määrättiin tarvittaessa päivällä ahdistukseen. Mut ei se auta. Väsyttää vaan ja tekee olosta ihan voimattoman. Päivät menee torkkuessa ja sumussa. Mä haluan semmosen lääkkeen mikä ei väsytä ja tee oloo tälläseks, että voisin ajatella ees tekeväni jotain muutakin kuin maata sängyssä kotona. 

Puhuttiin myös sairaalajaksosta. Mä pelästyin, että joudun Pitkäniemen sairaalaan mutta ne puhukin vaan päiväsairaalasta. Ne hoitsut siellä on kuulemma erikoistunu tämmösiin syrjäytyneisiin täysnolliin. Joo, jos se tekee mun olon paremmaks niin voin alkaa ravaankin semmosessa, mutta eka mun täytyy saada toimiva lääkitys, joka nostaa mun toimintakyvyn siihen että saan itteni ulos kotoota esimerkiks. Ja toisekseen, mä niille sanoinkin että en pysty kulkemaan julkisilla. Tässä tapauksessa bussilla. Senhän takia mun koulukin jäi, kun en pystyny meneen bussiin. Enkä pysty vieläkään. Paitsi jonkun kanssa, ei-ruuhka-aikana. Joten mut täytyy pumpata täyteen lääkkeitä että voin mennä sinne tai sit mun täytyy kulkee autolla sinne. Äääääh en tiiä. En jaksa nyt miettiä koko osastoa, koska eihän se vielä oo ajankohtasta kun multa evätään kaikki hoito sen vitun-turhan-ahdistavan-paska-vertaitukiryhmän ajaks.

Muuten menee ihan ok. Viiltelinkin tossa keskiviikkona pitkästä aikaa. Tää ahdistus kasvaakasvaakasvaakasvaa vaan entisestään, vaikka vielä hetki sitten luulin että tän enempää ei voi ahdistaa.

Että näin.

 

Ahdistaa ihan mielettömästi huominen polilla käynti. Mä niin toivon, että saisin kunnon lääkkeet. Joku, mikä estäis psykoosit, ja jotain ahdistukseen ja sit jotain paniikkikohtauksiin. Mielialalla ei oo vitunkaan väliä, kunhan vaan tää sietämätön ahdistus lähtee. Ja psykoosit. Ja olishan se kiva lähteä ulos, ilman että paniikkikohtaus iskee eteisessä. Joskus se lähteminen jää sit siihen.

Tuntuu, et se mun lääkäri ei oo ottanu tosissaan mun psykooseja ja paniikkikohtauksia. Kai se olis jotain määränny ainakin psykooseihin? Varsinkin, kun niitä tulee vaan enemmän ja enemmän. Viime syksynä/talvena se muutaman päivän psykoosi saatto iskee kerran, kaks kuukaudessa. Nyt se on melkein joka viikkoista.. Tätä menoo oon varmaan kohta koko ajan psykoosissa.

No, täytyy toivoo et tää lääkäri, kuka siihen tulee käymään, ymmärtäis paremmin ja saisin oikeesti kunnon lääkityksen, että alkaisin parantua. Parantuminenkin kyllä pelottaa, se normaali maailma on mulle ihan vieras. Mutta en mä halua koko loppuelämää vaan olla kotona pahan olon kanssa. Mut sen tiiän, etten tuu oleen työkykynen vuoden vaihteessa. Tätä menoo, kun en saa ees hoitoo, en lääkkeitä ja meen vaan huonompaan suuntaan koko ajan. Kaikki sanoo, et ei sitä kannata murehtia - meet sitten harjotteluun ja töihin kun oot kunnossa. Mut silti, mä en pysty nieleen sitä et oon saikulla näin pitkään, vaikka kyllä mä sen tiedän ja tajuan etten voi tässä kunnossa töihin mennä.

Mitä mun pitää tehä että saan tarvitsemaani hoitoa? Kuka ottaa vastuun jos mä vaikka psykoosissa tapan jonkun, tai itseni?