Voipi olla että joskus kirjotan päivän aikana monta ja kertaa ja joskus jää vähän vähemmälle. Mitä väliä sillä loppujen lopuks on, kun itteeni varten tänne kirjotan. 

Olo on kauhee. Oon ollu neljästä asti hereillä, en saa nukuttua. Pitäis lähteä kauppaan ja apteekkiin hakeen lisää lääkkeitä, mutta en saa taas vaan aikaseks lähteä. Ahdistaa ulos meneminen niin helvetisti. Jotenkin tuntuu että täällä neljän seinän sisällä on parempi. Täällä ei kukaan kato pitkään, kukaan ei puhu mitään.. Kulta on töis ja tulee vasta iltapäivällä. Sit se taas ihmettelee kun en oo saanu mitään aikaseks. Oon ite saikulla vuoden loppuun asti masennuksen takia.

On niin yksinäinen olo. Tavallaan haluais jotain seuraa, mut sit ei taas jaksa. Mä en jaksa kuunnella ihmisiä - sitä kuinka niillä menee hyvin ja sit kysytään "mites sulla menee, mikä on kun oot noin hiljanen, mitä kuuluu?" Helpoimmalla pääsee kun sanoo tutut sanat, jotka muuten jo tulee multa automaattisesti suusta, kaikki on hyvin, hyvin menee, vähän väsyttää vaan. Joopa joo. 

Mitä masennus loppujen lopuks on? Onks se vaan tää paha olo, vai onko se koko elämä? Sairaus, tauti? Olotila? Tauti on musta tosi ruma sana. Ja sairaus. Mut kai tää sairaus on, vaikka ihmiset ei sitä ymmärrä. Olen sairas, kipeä. Hullu, ne sanoo. Lääkäri puhuu aina masennusoireista. Ja käskee syödä lisää lääkkeitä. Eihän ne lääkkeet hoida mua kuntoon. Siihen tarvii muutakin kun vaan lääkärikäynnin ja mielenterveyshoitajalla käynnin kerran kuukaudessa. Tiivistä hoitoa, mitä munkin hoitosuunnitelmassa lukee. Onko se sit niin tiivistä hoitoa että nään lääkärin kesäkuun alussa ja seuraava aika on elokuun lopussa? Ja mielenterveyshoitajan (jolla mun pitäis käydä puhumassa vähintään kerran kahessa viikossa) näin viimeks kesäkuun alussa ja seuraavaks nään sen heinäkuun lopussa. Sit kun mulla alkaa elokuussa vertaistukiryhmä, joka kokoontuu 9 kertaa kerran viikossa 2 tuntia niin en nää mt-hoitajaa enkä lääkäriä sinä aikana. Mitä?! Ei tarvi sit ihmetellä kun meen vaan pahempaan suuntaan. Apua haen, sitä saan mutta kukaan ei ymmärrä et tämmönen ei riitä.

Ehkä kukaan ei vaan välitä. Ketä yks masentunu kiinnostaa? Sillähän on ollu masennus jo 12-vuotiaasta asti (eli reilu 6 vuotta), kyllä se pärjää vielä vähän aikaa itekseen.

Alan oleen kyllästynyt kaikkeen. Ei enää jaksais esittää ilosta, mä haluan muuttaa takasin peiton alle pimeeseen huoneeseen.

Mitä sitten teen kun en enää jaksa? Kuka auttaa?