Mä tuun hulluks!

Mä en kestä tätä oloo kauaa.. Tällä hetkellä mä en välitä. Mua ei kiinnosta. Mulle on ihan sama onko mun käsi paskana vai ei. Mulle on ihan sama onko niissä kohta lisää arpia taas. Niitä on kuitenkin jo niin paljon, etten voi varmaan koskaan näyttää käsiäni kellekään joten mitä väliä? Mulle on ihan sama vaikka kuolisin. Tähän paikkaan. Oikeestaan se olis hyvä. 

Mä tarvin oikeet lääkkeet.

Tästä ei tuu mitään. Kaikki on mustavalkosta, mikään ei innosta. Eikä jaksais tehä mitään. Mitähän seuraavaks.. Mä jo tosissani mietin, että olisin soittanu ambulanssin itelleni tai menny päivystykseen että saisin kunnon lääkkeet. Mä en kauaa tätä oloo kestä, joten en ihmettele vaikka kohta oikeesti olisinkin siellä päivystyksessä. Se kynnys mennä on vaan niin suuri. Johtunee siitä että mä en halua osastolle, koska mun ainoot elämän valot on täällä ja ne tarvii mua (varsinkin eläimet kun kulta ei niitä osaa hoitaa). Mutta silti tekis mieli mennä päivystykseen. Ääääh.

No, kattoo taas pari päivää mitä tapahtuu.. Illasta tulee kyllä pitkä kun kulta tulee töistä ja tajuaa taas jossain vaiheessa mitä oon tehny. Aamulla heräsin kun se tuli töistä. Se makas ja itki, en varma oo. Se oli nähny mun käden tosta olkapään alta.

Vittu mä vihaan itteeni.